

Valaistu poreallas

Valaistu poreallas todella kutsuu altaaseen viihty-mään. Allasvalaistuksen lisäksi on altaan edusta ja taustaseinät valaistu. Valaistus on toteutettu valokuiduilla ja se on varus-tettu värinvaihdolla jota voidaan ohjata kauko-säätimellä.

Rentoutumistilassa väriä vaihtava valoseinä vangitsee katseen. Valo-seinän tausta ja pintavärit vaihtuvat eriaikaisesti muodostaen alati vaihtuvia väriyhdistelmiä.

Kylpyhuoneen valaistus on integroitu rakenteisiin. Peili on taustavalaistu xenon-lampuilla (polttoikä 20.000 h), jotka lämmittävät peilin ja pitää sen huurtumattomana. Hyllyt ja pesuallas on valaistu valokuiduilla
Valaistus ja hyvinvointi
Valo on tärkeä kaikelle elolliselle. Sillä on eittämättä suuri vaikutus meidän hyvinvoinnillemme.
Ihmisen evoluution todennäköisesti tärkein vaihe oli 1,5 miljoonaa vuotta sitten, kun ihminen oppi hallitsemaan tulta ja samalla myös valoa. Se muutti ihmisen elämän täysin. Ennen tätä auringon laskiessa pimeys muodosti uhan ja ihmiset olivat saaliseläinten armoilla. Pimeys merkitsi vaaraa ja yö oli melkoisen varmasti rauhaton ja stressaava. Tulen myötä ihminen pystyi puolustautumaan ja vuorokauden valoisa aika piteni, mikä mahdollisti monia ihmisen kehitykseen vaikuttavia uusia asioita.
Edelleen elävä tuli takassa tai kynttilöissä tuottaa meille mielihyvää ja laukaisee stressiä.
Kun Edison keksi valjastaa sähkön valon tuottamiseksi, keinovalon kehitys lähti huimaan vauhtiin. Keinovalon merkitys on pääasiassa nähty näkemiseen liittyvänä asiana. Valaistussuositukset lähtevät yleensä siitä, kuinka paljon valoa kunkin näkötehtävän suorittaminen vaatii, esimerkiksi toimistovalaistus, käytävävalaistus, keittiövalaistus jne.
Tämä suositusnäkökulma ei kuitenkaan ole ainoastaan riittävä ihmisen hyvinvoinnin kannalta.
Ihminen on alun perin viettänyt paljon aikaa luonnossa ja tottunut varsin suuriin valaistusvoimakkuuksien vaihteluihin, 1 - 100.000 luxia, sekä värilämpötilojen vaihteluihin. Milloin valo on heijastunut veden pinnasta, milloin se on siivilöitynyt puiden lehvistön välistä jne.
Valoa näkemiseen ja nähtäväksi
Me tarvitsemme valoa näkemisen lisäksi myös nähtäväksi, sillä valo vaikuttaa ihmiseen silmien välityksellä monella tavalla. Valo on aina merkinnyt ihmiselle paljon, enemmän kuin mitä pelkästään näkemiseen liittyy, valossa on taikaa.
Millään muulla ei voi tilan tunnelmaan vaikuttaa kuten valolla. Juhlia juhlistetaan kynttilöin ja valolla voidaan luoda erilaisia elämyksiä.
Kuten korvalla on kaksi tehtävää kuulla ja säädellä tasapainoaistia, niin silmällä on näkemisen lisäksi myös muita tehtäviä. Silmän kautta välittyy myös ihmisen hormonitoiminnan säätely. Hormonitoiminta vaikuttaa ihmisen toimintoihin ja säätelee muun muassa mielialaa.
Moderni ihminen on suuren osan vuorokaudesta sisätiloissa, jotka usein on sisustettu hillityn värittömiksi ja joissa valaistusolot ovat staattisia, jolloin erilaiset värin ja valon impulssit jäävät puuttumaan.
Valaistustekniikka mahdollistaa hyvinkin vaihtelevan ja dynaamisen valaistuksen toteuttamisen erilaisissa tiloissa. Valon voimakkuuksia voidaan muuttaa kuten myös värilämpötiloja. Voimme keinovaloilla luoda erilaisia luonnonvaloa jäljitteleviä efektejä, kuten tulenloimu, revontulet, tuikkivat tähdet sekä terapiavalaistuksia.
Silmä etsii valoa ja seuraa sitä, erilaiset luonnonvaloa jäljittävät valaistusratkaisut tuottavat mielihyvää ja ihminen rentoutuu.
Värien mrkitys ihmiselle on tunnettua jo antiikin ajoilta ja värien vaikutuksia ihmiseen tutkitaan eri tahoilla. Värillinen valo vaikuttaa ihmiseen voimakkaammin kuin esimerkiksi värillinen seinä.

